Dynasty tietopalvelu
HSY RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.09.2025/Pykälä 50


Kokousasian teksti

 

Arviointisuunnitelman ja arviointikertomuksen valmistelu

   

Tarkastuslautakunta 26.09.2025 § 50  

945/00.01.013.0133/2025  

 

 

Tarkastuslautakunta keskustelee arviointisuunnitelman ja arviointikertomuksen laadinnan aikatauluista ja käytännön menettelyistä.

Vuoden 2024 arviointikertomuksen valmistelussa hyödynnettiin ulkopuolista asiantuntijaa, joka osallistui tarvittaessa kokouksiin ja tuki tarkastuslautakuntaa arviointikertomuksen laadinnassa. HSY:n hallintotoimi on pyytänyt tarjouksen samalta asiantuntijalta, Audiiva Oy:ltä, vuosille 2025-2027 ja optiona 2027-2029. Tarjouksen mukainen hankinnan arvo optioineen 4 vuodelta on 40 000 euroa (alv 0 %).

Vuosien 2025 ja 2026 arviointisuunnitelman ja arviointikertomuksen valmistelun tueksi esitetään, että tarkastuslautakunta jatkaa asiantuntijapalveluiden käyttöä. Asiantuntijan keskeinen tehtävä on valmistella arviointisuunnitelma ja avustaa arviointikertomuksen laadinnassa tarkastuslautakunnan ohjeistuksen mukaisesti. Asiantuntija osallistuu tarvittaessa kokouksiin.

Hankinnasta tehdään HSY:n viranhaltijan hankintapäätös HSY:n hankintaohjeistuksen mukaisesti.             

Päätösehdotus (pj) 

Tarkastuslautakunta päättää käyttää ulkopuolista asiantuntijapalvelua arviointisuunnitelman ja arviointikertomuksen valmistelussa vuosina 2025–2027. Hankinnan toteuttaa HSY:n hallintotoimi. Tarkastuslautakunta päättää optiosta vuosille 2027-2029 erikseen.

 

Päätös 

Tarkastuslautakunta päätti ehdotuksen mukaan.