RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhtymäkokous
Esityslista 30.01.2026/Asianro 4
Vesihuollon sidotun investointimäärärahan ylittäminen
Hallitus 19.12.2025 § 128
Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred
Valmistelija Talousjohtaja Minna Haapala, sähköposti etunimi.sukunimi@hsy.fi
Vesihuollon investointien toteuman odotetaan ylittyvän tämänhetkisten ennusteiden mukaisesti ja investointien kokonaistoteuma arvioidaan olevan 190 miljoonaa euroa. Alkuperäinen talousarvion mukainen investointien budjetti on 183,48 miljoonaa euroa. Ylityksen odotetaan olevan 6,52 miljoonaa euroa (noin 3,6 %).
Suurimmat ylitykseen vaikuttavat tekijät ovat verkostosaneerausten korkeampi toteuma investointiohjelman korissa 10. Ylitys johtuu kausivaihtelusta sekä kaupunkien katusaneerausten yhteydessä toteutettujen verkostosaneerausten suuremmasta volyymista. Korin 10 alkuperäinen talousarvion mukainen budjetti on 51,4 miljoonaa euroa ja ennusteen mukaan toteuma tulee olemaan noin 77 miljoonaa euroa.
Muut investointiohjelman korit ovat toteutuneet odotusten mukaisesti tai hieman alittaneet budjetin.
Päätösehdotus (TF)
Hallitus päättää esittää yhtymäkokoukselle vesihuollon vuoden 2025 investointimäärärahan korotusta 6,52 miljoonalla eurolla 190 miljoonaan euroon.
Päätös
Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.
Yhtymäkokous 30.01.2026
1310/00.01.013.0132/2025
Päätösehdotus
Yhtymäkokous päättää korottaa vesihuollon vuoden 2025 investointimäärärahaa 6,52 miljoonalla eurolla 190 miljoonaan euroon.
Päätös