Dynasty tietopalvelu
HSY RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 29.05.2026/Pykälä 57



Kokousasian teksti

 

 

Maarinsolmu, vesihuollon saneeraus ja johtosiirrot, Espoo, hankesuunnitelman hyväksyminen (AK)

 

Hallitus 29.05.2026 § 57 

574/00.01.013.0132/2026  

 

Esittelijä  Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija  Toimialajohtaja Mari Heinonen, sähköposti etunimi.sukunimi@hsy.fi

Espoo kehittää Maarinsolmun aluetta. Siellä sijaitsevat vesijohdot ovat saneerauksen tarpeessa, eikä niiden nykyinen kapasiteetti ole riittävä. Katujen tasausmuutokset edellyttävät niin ikään vesijohtojen siirtämistä. Kehä I:n alittavat vesihuolto siirretään ja suojaputkitetaan, jotta vältetään myöhemmät vaikeasti toteutettavat kaivuutyöt. Alueelle rakennetaan jakeluvesijohto sprinkleriliittymien tarpeisiin sekä aluetta palveleva uusi hulevesiviemäri.

Hankkeen toteutus on aikataulutettu vuosille 2027–2029. Hankkeen vesihuollon kokonaiskustannusarvio on noin 5,5 milj. euroa (alv 0 %).

Päätösehdotus (TF)

Hallitus päättää hyväksyä Maarinsolmun vesihuollon saneeraus ja johtosiirrot, Espoo - hankesuunnitelman siten, että hankkeen kokonaiskustannusarvio on 5,5 milj. euroa (alv 0 %).

Lisäksi hallitus päättää oikeuttaa vesihuollon toimialajohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista.

Päätös

Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.