RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hallitus
Pöytäkirja 18.09.2026/Pykälä 109
Hankintaoikaisuvaatimus ja hankinnan keskeyttäminen
Hallitus 18.09.2026 § 109
588/05.050.501.5011/2026
Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred
Valmistelija Lakiasiainjohtaja Miikka Pekkarinen, sähköposti etunimi.sukunimi@hsy.fi
HSY:n hallitus on päätöksellään 28.8.2026 § 96 päättänyt hankkia Sortti-asemien siirtolavakuljetusten 2027–2029 osat 1 ja 2 Rahtikeskus Oy:ltä.
Rahtikeskus Oy on hankintapäätöksen jälkeen 2.9.2026 ilmoittanut, ettei se pysty toimittamaan tarjouspyynnön mukaista kalustoa tulevalle sopimuskaudelle. Rahtikeskus Oy on tämän jälkeen toimittanut 10.9.2026 HSY:lle hankintaoikaisuvaatimuksen, jossa se esittää, että hankintapäätöksen osat 1 ja 2 poistetaan tai peruutetaan. Perusteluna todetaan, että heidän tarjouksessaan oli virhe, jonka vuoksi tarjottu hinta oli erehdyksessä muodostunut niin alhaiseksi, ettei palvelua ole sillä hinnalla mahdollista tuottaa. Hankintaoikaisuvaatimus on esityslistan liitteenä.
Hankintalain 125.1 § mukaan hankina voidaan keskeyttää vain todellisesta ja perustellusta syystä. Hankinta voidaan keskeyttää myös hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Hankintalain 132 §:n mukaan hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin. Koska valittu tarjoaja on vetäytynyt hankinnasta, on todellinen ja perusteltu syy keskeyttää hankinta.
Edellä mainitun johdosta esitetään, että hankinta keskeytetään osien 1 ja 2 osalta ja kilpailutetaan uudelleen. Hankinnan keskeyttäminen johdosta hankintapäätös kumotaan ja hankintaoikaisun käsittely raukeaa.
Päätösehdotus (TF)
Hallitus päättää keskeyttää hankinnan osien 1 ja 2 osalta ja kumoaa tältä osin hankintapäätöksen, jolloin hankintaoikaisun käsittely raukeaa.
Päätös
Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.