RSS-linkki
Kokousasiat:https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hallitus
Pöytäkirja 25.03.2022/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Hallituksen jäsenten osallistuminen Kiertotalouspäiville 18.-19.5.2022 Seinäjoella (AK)
Hallitus 25.03.2022 § 26
68/00.01.013.0132/2022
Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred
Valmistelija Hallintosihteeri Anu Hämäläinen, puh. 050 3305195
Suomen Kiertovoima ry:n (KIVO) järjestämät jätealan Kiertotalouspäivät pidetään 18.-19.5.2022 Seinäjoella. Päivien ohjelmaan kuuluu vierailu Lakeuden Etapin hiljattain avatulla RE-pisteellä. Kaksipäiväiseen seminaariin on myös etäosallistumismahdollisuus.
Ohjelmassa paneudutaan kierrätysasteen nostamisen mahdollisuuksiin, jätealan vastuullisuuskysymyksiin sekä biojätteen keräyksen ja käsittelyn uusiin tuuliin. Omana teemanaan käsitellään myös jätealan kehittämishankkeita ja tutkimusta.
Tapahtuman osallistumismaksu on jäsenille;
| 18.-19.5. | 18.5. | 19.5. |
Jäsenhinta | 570 euroa | 390 euroa | 330 euroa |
Etäosallistuminen | 250 euroa | 200 euroa | 200 euroa |
Osallistumismaksu sisältää päiväkohtaisen ohjelman, sähköisen aineiston sekä lähitilaisuuden osalta lounaat, kahvit ja illallisen.
Ohjelma alkaa keskiviikkona 18.5. klo 9.00 ja päättyy torstaina 19.5. klo 15.00. Välimatkan vuoksi lähtö on mahdollista ajoittaa jo edellisen vuorokauden 17.5. puolelle. Ohjelma tarkentuu vielä kevään aikana, lisätietoja on osoitteessa: Kiertotalouspäivät | KIVO.
Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää oikeuttaa nimeämänsä jäsenet osallistumaan Kiertotalouspäiville 18.-19.5.2022 Seinäjoella siten, että HSY maksaa osallistumismaksun sekä paikan päällä osallistuville yöpymisen, junaliput ja päivärahan.
Päätös Hallitus päätti oikeuttaa jäsenet Tia Seppäsen, Paula Lehmuskallion, Mia Nygård-Peltolan ja Anna Korkmanin osallistumaan Kiertotalouspäiville etäyhteyden välityksellä 18.-19.5.2022 Seinäjoella siten, että HSY maksaa osallistumismaksun.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |