Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 29.04.2022/Pykälä 43


- Eteläisen Postipuisto vesihuollon hankesuunnitelma

 

 

Eteläisen Postipuiston vesihuollon hankesuunnitelma (AK)

 

Hallitus 29.04.2022 § 43  

391/00.01.013.0132/2022  

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen, puh. 09 1561 3187

 

Helsingin Pohjois-Pasilaan, Eteläiseen Postipuistoon, on rakennettava yleinen vesihuoltoverkosto asemakaavanmukaista maankäyttöä varten. Hankelaajuuteen sisältyy yhteensä noin 1,6 kilometriä vesijohtoa, 1,8 kilometriä jätevesiviemäriä ja 2,4 kilometriä hulevesiviemäriä sekä yksi jätevedenpumppaamo.

Vesihuollon suunnittelu ja rakentaminen toteutetaan Helsingin kaupungin katuhankkeiden yhteydessä yhteishankkeena. HSY on sitoutunut rakentamaan vesihuollon asemakaava-alueille kaupungin päättämässä aikataulussa. Vesihuoltotöiden yhteensovittaminen kaupungin katuhankkeeseen on teknistaloudellisesti edullista ja vähentää asukkaille aiheutuvia rakentamisenaikaisia haittoja.

Investointiohjelmassa 2021-2030 on Pohjois-Pasilan vesihuollon toteutukseen varattu 4,9 milj. euroa (alv 0 %) investointikaudelle. Kustannukset ovat kasvaneet investointiohjelmaan verrattuna johtuen mm. kustannustason noususta ja ennakoitua vaativammista pohjarakennusolosuhteista. Kustannustaso päivitetään seuraavassa investointiohjelmassa.

Hankkeen kustannusarvio perustuu KTYS-vaiheen kustannusarvioon, jota on nostettu rakennussuunnittelun aikana lisääntyneiden taitorakenteiden vuoksi. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yhteensä 5,9 milj. euroa (alv 0 %). Hankkeen toteutus tapahtuu kaupungin katuhankkeiden yhteydessä vuosina 2023-2027.

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää hyväksyä Eteläisen Postipuiston asemakaava-alueiden vesihuollon hankesuunnitelman siten, että hankkeen kustannusarvio on 5,9 milj. euroa (alv 0 %). Lisäksi hallitus päättää oikeuttaa vesihuollon toimialajohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista.

 

Päätös Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.