Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 20.05.2022/Pykälä 63



 

 

Vantaan Kiilan kehittämisalueen vesihuollon hankesuunnitelma (AK)

 

Hallitus 20.05.2022 § 63  

472/00.01.013.0132/2022  

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen, puh. 09 1561 3187

 

Vantaan Kiilan alueella toteutetaan vesihuollon uudisrakentamista haja-asutusalueelle.

Kiilan alue sijoittuu keskitetyn vesihuollon ulkopuolelle ja on tunnistettu vesihuollon kehittämiskohteeksi HSY:n alueen vesihuollon kehittämissuunnitelmassa 2017-2026. Vantaan kaupunki on arvioinut Kiilan alueen tärkeimmäksi vesihuollon kehittämiskohteeksi, sillä alueella on ongelmia kaivoveden riittävyydessä ja lisäksi alueen läheisyydessä olevilla toiminnoilla voi olla vaikutuksia alueen pohjaveden laatuun. Kiilan alueen vesihuollon toteuttamisen yhteydessä voidaan parantaa myös HSY:n vedenjakelun toimintavarmuutta Vantaan luoteisosissa käsittäen mm. Katriinan sairaalan vedenjakeluvarmuuden parantamisen.

Investointiohjelmassa 2021-2030 hanke sisältyy kahdelle hankekorille, kori 2 laajeneminen haja-asutusalueelle ja kori 1 kaavoituksen mukainen laajentuminen. Ko. hankkeelle on varattu vuosille 2021-2023 korille (2) 4,4 milj. euroa ja korille (1) 0,9 milj. euroa (alv 0 %).

Hankkeen kustannusarvio perustuu vuoden 2021 hintatasoon. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yhteensä 5,3 milj. euroa (alv 0 %) ja sen toteutus tapahtuu Vantaan kaupungin rakennuttamana vuosina 2022-2023.

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää hyväksyä Kiilan alueen vesihuollon hankesuunnitelman siten, että hankkeen kustannusarvio on 5,3 milj. euroa (alv 0 %). Lisäksi hallitus päättää oikeuttaa vesihuollon toimialajohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista. 

 

Päätös Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.