Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 20.01.2023/Pykälä 12


 

 

Eron myöntäminen hallituksen varajäsenelle ja uuden varajäsenen valinta (esitys yhtymäkokoukselle) (pöydällä)

 

Hallitus 20.01.2023 § 12  

1197/00.01.012.0121/2022  

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Johtava lakimies Miikka Pekkarinen, puh. 09 1561 3004

 

 

Hallituksen jäsen Kari Kuusiston (kok./Espoo) henkilökohtainen varajäsen Mia Nores (kok./Espoo) on pyytänyt 20.12.2022 saapuneella sähköpostilla eroa HSY:n hallituksen varajäsenen tehtävästä muuttuneiden työtehtävien ja siitä mahdollisesti syntyvien intressiristiriitojen johdosta.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Hallituksen valitsee ja siten myös eron jäsenille myöntää kuntalain 60 §:n mukaisesti yhtymäkokous.

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää esittää, että yhtymäkokous

a. myöntää Mia Norekselle eron hallituksen varajäsenen tehtävästä, sekä

b. valitsee hallituksen jäsen Kari Kuusistolle uuden henkilökohtaisen varajäsenen hallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Hallitus päätti jättää asian pöydälle. Käsittelyä jatketaan hallituksen seuraavassa kokouksessa.