Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 20.01.2023/Pykälä 3



 

 

Blominmäen puhdistamohankkeen tilannekatsaus 31.12.2022 (AK)

 

Hallitus 20.01.2023 § 3  

904/10.105.1050.10500/2020  

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen, puh. 09 1561 3187

 

HSY:n hallitus hyväksyi 19.9.2014 §102 Blominmäen jätevedenpuhdistamon ohjauksen ja seurannan periaatteet. Niiden mukaan hankkeesta raportoidaan HSY:n hallitukselle säännöllisesti neljännesvuosittain.

Blominmäen rakennustyöt ja asennukset ovat lähes valmiit. Sähkö-, LVI- ja automaatio- ja instrumentointitöistä on valmistunut ja laskutettu n. 93 % päivitetystä kustannusennusteesta. Sähkö- ja automaatiokytkennät ja koestus ovat edenneet hieman odotettua hitaammin.

Urakan päivitetyssä yleisaikataulussa pysyminen on ollut haasteellista. Jätevesien ensimmäinen kääntö Blominmäkeen toteutettiin Espoon pohjoisesta pääviemäristä ja jätevedenpuhdistus aloitettiin Blominmäessä 4.11.2022. Toinen kääntö toteutettiin Suomenojan puhdistamotontin pohjoisreunalla Blominmäen tulotunneliin johtaviin sukellusviemäreihin 24.11.2022 ja sitä täydennettiin 7.12.2022. Yli puolet jätevesistä puhdistetaan Blominmäessä. Kemikaloinnin ja lietteen käsittelyn käyttöönottoon liittyvien hankaluuksien vuoksi siirrettiin viimeinen viemärikääntö tammikuuhun 2023. Puhdistamon tavoitellaan olevan täysimääräisesti käytössä helmikuussa 2023. 

Työt viemäritunneleissa ovat valmistuneet ja viemärikääntöihin liittyvien urakoiden työt saadaan vihertöitä lukuun ottamatta valmiiksi nopeasti viimeisen käännön jälkeen. Merenrantaan johtavan varapurkuputken urakoitsija valittiin joulukuussa ja työt tehdään alkuvuodesta 2023.

Neuvottelut sisäänpäin lommahtaneen teräksisen suojaputken korjaustöistä aiheutuneiden kustannusten vastuista saatiin päätökseen joulukuussa. 

Hankkeen tilannekatsaus 31.12.2022 on esitetty tämän asian liitteessä.

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää merkitä tiedoksi Blominmäen jätevedenpuhdistamohankkeen tilannekatsauksen 31.12.2022.

 

Päätös Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.