Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 39


 

 

Tiedoksi merkittävät asiat

 

Hallitus 31.03.2023 § 39  

    

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Hallintosihteeri Anu Hämäläinen, puh. 050 330 5195

 

 

Talven 2022-2023 ilmanlaatu

Lisätietoja: ilmansuojeluyksikön päällikkö Hanna Manninen, puh. 050 401 7826, ilmansuojeluasiantuntija Saija Korhonen, puh. 050 5963102

Talven ilmanlaatu oli HSY:n pysyvillä mittausasemilla melko samankaltainen kuin vuonna 2021-2022 ja ilmansaasteiden pitoisuudet olivat talvella alle raja-arvojen. Kuitenkin WHO:n terveysperusteiset vuorokausiohjearvot hengitettäville hiukkasille eli katupölylle ja typpidioksidille eli pakokaasuille ylittyivät monilla mittausasemilla. Myös kansallinen ohjearvo hengitettäville hiukkasille ylittyi helmikuussa Hämeenlinnanväylän siirrettävällä mittausasemalla.

Katupölyä on ollut toisinaan ilmassa jo tammikuun lopusta lähtien

Talven ilmanlaatu oli pääkaupunkiseudun kaikilla mittausasemilla suurimman osan ajasta hyvä tai tyydyttävä. Hetkittäin ilmanlaatu heikkeni kuitenkin vilkasliikenteisillä alueilla huonoksi ja jopa erittäin huonoksi katupölyn takia. Huonot ja erittäin huonot ilmanlaadun tunnit osuivat pääasiassa helmikuulle, jolloin jo useammalla mittausasemalla mitattiin hengitettävien hiukkasten vuorokausiraja-arvotason ylittäviä pölyisiä päiviä. Helmikuussa satoi tavanomaista vähemmän, jolloin vilkasliikenteisillä alueilla kadut pääsivät kuivahtamaan ja talven aikana monista eri lähteistä tielle kertynyt katupöly nousi ilmaan liikenteen sekä tuulen vaikutuksesta.

Pölyisiä päiviä, jolloin hengitettävien hiukkasten pitoisuudet ylittivät raja-arvotason (50 µg/m3 vuorokauden keskiarvona) oli talven aikana Mannerheimintiellä 1, Mäkelänkadulla 5 ja Hämeenlinnanväylällä 3. Hengitettävien hiukkasten raja-arvo ylittyy, jos pölyisiä päiviä on vuoden aikana enemmän kuin 35 kertaa. Mäkelänkadulla myös liikenteen pakokaasut heikensivät ilmanlaadun ajoittain huonoksi.

Leudot talvisäät pitivät puunpolton hiukkaspäästöt kurissa

Tapanilassa HSY:n siirrettävällä mittausasemalla ilmanlaatu heikkeni ajoittain kuluvana talvena huonoksi ja jopa erittäin huonoksi pienhiukkasten takia. Pääkaupunkiseudulla ulkoilman pienhiukkaset ovat pääasiassa peräisin liikenteen ja puunpolton päästöistä. Puunpolton vaikutus Tapanilan pientaloalueen ilmanlaatuun näkyy pienhiukkasten ja mustan hiilen eli noen pitoisuuksien nousuna varsinkin viikonloppuiltaisin. Tällöin pitoisuudet voivat kohota korkeammiksi kuin ruuhka-aikoina liikenneympäristöissä. Mustaa hiiltä vapautuu ilmaan epätäydellisessä palamisessa ja pientaloalueilla puunpoltto on merkittävin mustan hiilen lähde.

Energianhinnan nousu lisäsi kotitalouksien puunpolttoa, mutta lauha talvi ja ilmansaasteiden laimenemiselle suotuisat sääolot pienensivät puunpolton vaikutuksia ilmansaasteiden pitoisuuksiin. Joulukuun kylmemmän pakkasjakson aikana monilla mittausasemilla mitattiin kuitenkin korkeita pienhiukkasten, mustan hiilen ja bentso(a)pyreenin pitoisuuksia.

Talven 2022-2023 ilmanlaatukatsaus on luettavissa HSY:n verkkosivuilla: http://www.hsy.fi/ilmanlaatukatsaus

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää merkitä asian tiedoksi.

 

 

Päätös Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.