Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 31


- Keran kaava-alueen vesihuollon hankesuunnitelma

 

 

Keran kaava-alueen vesihuolto, hankesuunnitelma (AK)

 

Hallitus 31.03.2023 § 31  

372/00.01.013.0132/2023  

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen, puh. 09 1561 3187

 

Päätöksen perustelut Espoon kaupunki suunnittelee Keran alueelle laajaa kaupunkikeskusta (kolme eri asemakaava-aluetta: Kera, Karapelto ja Karamalminrinne), joka rakennetaan olemassa olevan raideliikenteen ympärille, Nokian kampuksen ja Kutojan alueen väliin. Keran kaava-alueelle tulee noin 8000 uutta asukasta, ja kaupallisten palveluiden lisäksi päiväkoteja ja kouluja sekä liikunta- ja virkistyspalveluja. Maankäytön muuttuessa vesihuoltolinjat ja muu kuntatekniikka on suunniteltava ja rakennettava käytännössä kokonaan uudestaan.

Investointiohjelmassa 2023-2032 hankkeella on oma 8,2 milj. euron (alv 0 %) kaavoitukseen liittyvän laajenemisen kustannusvaraus vuosille v. 2023-2032. Lisäksi hankkeella on saneerauksiin käytettävä kustannusvaraus 0,5 milj. euroa (alv 0 %) vuodelle 2026. Lisäksi hankkeessa toteutetaan johtosiirtoja, joiden kustannukset kohdistetaan Espoon johtosiirtojen kustannusvaraukselle, jolla on investointiohjelmassa yhteensä 13,5 milj. euroa (alv 0 %) vuosille 2023-2032.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yhteensä 13,2 milj. euroa (alv 0 %) ja se toteutetaan vuosina 2023-2031.

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää hyväksyä Keran kaava-alueen vesihuollon hankesuunnitelman siten, että hankkeen kokonaiskustannusarvio on 13,2 milj. euroa (alv 0 %). Lisäksi hallitus päättää oikeuttaa vesihuollon toimialajohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä hankinnoista.

 

Päätös Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.