Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 22.09.2023/Pykälä 90


- Mulby-Åminne vesihuollon hankesuunnitelma

 

 

Mulby-Åminne vesihuollon hankesuunnitelma (AK)

 

Hallitus 22.09.2023 § 90  

965/00.01.013.0132/2023  

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen, puh. 050 320 3909

 

 Espoon kaupunki suunnittelee Mulbyn ja Åminnen alueiden katujen rakentamista kaavanmukaisiksi. Alueelle toteutetaan samalla uutena hulevesiviemäriverkosto sekä alueen läpi kulkeva uusi vesijohtoyhteys. Katujen rakentaminen tulee aiheuttamaan lisäksi johtosiirtotarvetta alueella jo sijaitsevalle nykyiselle vesijohto- ja jätevesiviemäriverkostolle. Suunnittelu toteutetaan vuosien 2023–2024 aikana ja rakentaminen ajoittuu arviolta vuosien 2025-2032 väliselle ajalle.

Hanke sisältyy investointiohjelman Muut alueet, Espoo -hankeosion kokonaisuuteen, jolle on varattu vuosille 2023–2032 yhteensä 124,7 milj. euroa (alv 0 %). Hankkeessa toteutettavan uuden vesijohtoyhteyden kustannukset sisältyvät omaan hankkeeseensa, jolle on varattu investointiohjelmassa 3,8 milj. euroa vuosille 2026–2028. Lisäksi hankkeessa toteutetaan johtosiirtoja, joiden kustannukset kohdistetaan Espoon johtosiirtojen kustannusvaraukselle, jolla on investointiohjelmassa yhteensä 13,5 milj. euroa (alv 0 %) vuosille 2023–2032. 

Hankkeen kustannusarvio perustuu vuoden 2023 hintatasoon. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yhteensä 4,8 milj. euroa (alv 0 %) ja se toteutetaan vuosien 2023–2032 aikana.

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää hyväksyä Mulby-Åminne hankesuunnitelman siten, että hankkeen kokonaiskustannusarvio on 4,8 milj. euroa (alv 0 %). Lisäksi hallitus päättää oikeuttaa vesihuollon toimialajohtajan päättämään hankkeeseen liittyvistä kaupungilta tilattavista hankinnoista.

 

Päätös Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.