Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hallitus
Pöytäkirja 13.10.2023/Pykälä 106



 

 

Hiekkaharjun vesitorni-Peltoniemen paineenkorotusaseman välinen runkovesijohto, hankesuunnitelma (AK)

 

Hallitus 13.10.2023 § 106  

1019/00.01.013.0132/2023  

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Vesihuollon toimialajohtaja Mari Heinonen, puh. 050 320 3909

 

 Vantaan Korson painepiirin vedenjakeluvarmuutta tulee vahvistaa Hiekkaharjun vesitornilta Peltoniemen paineenkorotusasemalle uudella päävesijohdolla.

Uuden yhteyden valmistuminen mahdollistaa nykyisen runkolinjan saneerauksen. Lisäksi on tunnistettu nykyisen runkolinjan viereisen viemäriosuuksien saneeraustarve.

Investointiohjelmassa 2023–2032 hankkeelle on varattu 16,5 milj. euroa (alv 0 %) v. 2023–2028.

Hankkeen kustannusarvio perustuu vuoden 2023 hintatasoon. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on yhteensä 15,5 milj. euroa (alv 0 %) ja se toteutetaan vuosina 2023–2028.

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää hyväksyä Hiekkaharjun vesitorni–Peltoniemen paineenkorotusaseman välinen runkovesijohto -hankesuunnitelman siten, että hankkeen kokonaiskustannusarvio on 15,5 milj. euroa (alv 0 %).

 

Päätös Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.