Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymäkokous
Pöytäkirja 26.05.2023/Pykälä 7


 

 

Eron myöntäminen hallituksen jäsenelle ja uuden hallituksen jäsenen valinta

 

Hallitus 21.04.2023 § 46 

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Johtava lakimies Miikka Pekkarinen, puh. 040 743 2542

 

Hallituksen jäsen Kari Kuusisto (kok/Espoo) on pyytänyt 11.4.2023 saapuneella sähköpostilla eroa HSY:n hallituksen jäsenen tehtävästä henkilökohtaisten syiden vuoksi 1.9.2023 lukien.

Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Hallituksen valitsee ja siten myös eron jäsenille myöntää kuntalain 60 §:n mukaisesti yhtymäkokous.

Käsittely Hallituksen jäsen Kari Kuusisto poistui kokouksesta (osallisuusjäävi) päätöksenteon ajaksi.

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää esittää, että yhtymäkokous

a. myöntää Kari Kuusistolle eron hallituksen jäsenen tehtävästä, sekä

b. valitsee uuden hallituksen jäsenen hallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Päätös Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.

 

 

Yhtymäkokous 26.05.2023 § 7  

456/00.01.012.0121/2023  

 

 

Päätösehdotus Yhtymäkokous päättää

a. myöntää Kari Kuusistolle eron hallituksen jäsenen tehtävästä, sekä

b. valitsee uuden hallituksen jäsenen hallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

 

Päätös Yhtymäkokous päätti

a. myöntää Kari Kuusistolle eron hallituksen jäsenen tehtävästä, sekä

b. valita Ville Laakson uudeksi hallituksen jäseneksi hallituksen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.