Dynasty tietopalvelu Haku RSS HSY

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://hsy10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymäkokous
Pöytäkirja 17.11.2023/Pykälä 13



 

 

Selvityksen antaminen yhtymäkokoukselle tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomuksen johdosta

 

Hallitus 22.09.2023 § 95 

 

 

Esittelijä Toimitusjohtaja Tommi Fred

Valmistelija Johtava lakimies Miikka Pekkarinen, puh. 040 743 2542

 

HSY:n hallintosäännön 35 §:n mukaan kuntayhtymän ulkoisesta valvon-nasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja. Tarkastuslautakunnan valmistelusta yhtymäkokoukselle on määräykset hallintosäännön 43 §:ssä; tarkastuslautakunta esittää arviointikertomuksessa hallitukselle ja yhtymäkokoukselle ehdotuksen toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu ja tilintarkastuskertomus antavat aihetta.

Yhtymäkokous päätti kokouksessaan 26.5.2023 § 2 merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2022 sekä pyysi hallitusta antamaan selvityksensä arviointikertomuksen johdosta yhtymäkokoukselle.

Yhtymäkokoukselle laadittu selvitys on tämän asian liitteenä.

 

Päätösehdotus (TF) Hallitus päättää

a. antaa yhtymäkokoukselle liitteen mukaisen selvityksen tarkastuslautakunnan vuotta 2022 koskevan arviointikertomuksen johdosta, sekä

b. ehdottaa yhtymäkokoukselle, että se merkitsee liitteenä esitetyn hallituksen selvityksen tiedoksi.

 

Päätös Hallitus päätti ehdotuksen mukaan.

 

 

Yhtymäkokous 17.11.2023 § 13  

986/00.01.013.0132/2023  

 

 

Päätösehdotus Yhtymäkokous päättää merkitä tiedoksi liitteen mukaisen hallituksen lausunnon tarkastuslautakunnan vuotta 2022 koskevan arviointikertomuksen johdosta.

 

Päätös Yhtymäkokous päätti ehdotuksen mukaan.